Istanbulin maraton 2012
Istanbulin maraton juostiin sunnuntaina 11.11.2012. Matkaporukassamme oli 7 henkeä: 5 RRR:n jäsentä ja kaksi vierailevaa juoksijaa Leppävirralta ja Tampereelta. Istanbulin maraton on ainoa maraton, jossa juostaan maanosasta toiseen: lähtö on Aasian puolella, josta juostaan Bosporin salmen sillan yli Eurooppaan. Maali on Istanbulin vanhassa kaupunginosassa Sultanahmet-aukiolla olevassa Hippodromissa, aivan Sinisen Moskeijan vieresssä.
Keli oli juoksupäivänä aurinkoinen, lämpötila 12-15 astetta ja tuuli puhalteli voimakkaasti. Etenkin loppumatkasta välillä 28 – 40 km oli tuskastuttavan pitkä ja kova vastatuuliosuus. Reitillä oli myös muutama pitkä ja jyrkkä nousu, samaten jyrkkiä laskuja, joten kovin nopeaksi ja helpoksi reittiä ei voi sanoa.
Maratonilla oli yhteensä n. 2400 juoksijaa. Muilla matkoilla (15 ja 8 km) oli lisäksi runsaasti juoksijoita. Samana päivänä järjestettiin myös ns. Fun Run, jossa käveltiin ja hölkättiin muutaman kilometrin matka Bosporin salmen sillan yli. Tässä ”hupitapahtumassa” oli jopa 80.000 osanottajaa. Tämä maratonpäivä on ainoa päivä vuodesta, jolloin sillan voi ylittää jalkapelissä.
Tässä maratonin tulokset: maraton kokonaisuutena, maraton sarjoittain.
Myös ikäsarjamenestystä tuli: Martti oli sarjansa toinen ja Pentti viides.
Ääninäyte minaareeteista kuuluvasta rukouskutsusta, äänitetty hotellihuoneen ikkunasta, matkaa lähimpään minareettiin parisataa metriä. Tämä tuli ainakin 4-5 kertaa päivässä, ensimmäinen n. klo 05:45 ja viimeinen auringon laskettua. Siihen ei voinut olla heräämättä aamulla.
Kuvasatoa Markun kamerasta, yhteensa 436 kuvaa:
– Menopäivä perjantai 9.11.2012
– Lauantai 10.11.2012, mm. Expossa käynti
– Juoksupäivä sunnuntai 11.11.2012
– Maanantai 12.11.2012, mm. Galatan silta, Taksim-aukio, Bosporin risteily
– Tiistai 13.11.2012, mm. Sininen Moskeija, Hagia Sofia, Yerebatan Sarnici
– Keskiviikko 14.11.2012, mm. Topkapi-palatsi
– Torstai 15.11.2012, mm. kaupunkikiertoajelut
– Perjantai 16.11.2012, mm. Valensin Akvedukti, Soliman Suuren Moskeija, Uusi Moskeija