Pyhäaamun lenkillä RRR:n alkujuurilla
Rauhalahti Road Runners on innostanut kansaa juoksemaan enemmän tai vähemmän huvikseen yli 15 vuotta. Jäsenistö on vaihtunut ensimmäisistä runnerilaisista lähes kokonaan, joten 18.3.2012 pyhäaamun lenkki päätettiin tehdä vanhoja muistellen ja legendoista uutta intoa etsien.
Samassa yhteydessä aloitan pitkään ideoidun sarjan nettisivuillemme runnerilaisista ja heidän taustoistaan. Omakuva voisi olla turruttavaa luettavaa, joten hypätään RRR-juoksujuttuihin vanhoja miettien.
Kun Ari Järveläinen aloitti ensimmäisen RRR-ryhmän valmennuksen, niin tavoite oli rohkea. 30 hengen porukka lähti mukaan yksiselitteisellä tavoitteella: kaikki selviävät maratonista omin jaloin. Projekti oli Arin vetämä ja yritin syöttää Arille omia ajatuksiani sekaan, lähinnä siksi, että saisin samalla Savon Sanomiin juttusarjan, jossa kerrotaan aloitteilijoiden maratonprojektin onnistumisesta. Julkisuuden paineet olivat niin kovat, että vain pari yrittäjää karsiutui matkalla tavoitteeseen vammojen vuoksi.
Onnistumisprosentti oli siis huikea. ”Salaisuutena” oli harjoittelu. Käytiin usein lenkillä! Eikä parempia lääkkeitä ole käsittääkseni keksitty.
Yksi 30 hengen ryhmän yhteishengen rakentaja oli pyhäaamun pitkä yhteisharjoitus, joka alkoi Rauhalahdesta klo 7. Juostiin ja ulkoiltiin pari tuntia, käytiin kylpylässä ja aamupalalla yhdessä. Tosin saunaspekulontia harrastettiin kahdessa saunassa erikseen, porukka noin puoliksi jaettuna. Nyt kokeilimme samaa reseptiä, ja runnerihengen nostatukseen se sopi edelleen. Harjoituksissa ei ehdi jutella eikä tutustua hengenheimolaisiin, mutta nyt oli aikaa toisillemmekin. Aika mukavaa, vai mitä?
Pyhäaamun kylpylälenkit jatkuvat; siitä sovittiin hallituksen epävirallisessa kokouksessa ulkoaltaassa. Lenkki houkutteli 38 juoksijaa. Ari arvioi, että tarjouksesta jäivät puuttumaan ilmaiset viinat, jotta koko porukka olisi saatu paikalle… Eli vähän vitsejäkin väännettiin.
Tarkoituksenamme on siis esitellä myös runnerilaisia ja heidän ajatuksiaan. Aloitusvuoro sattui minulle, koska arpojilla oli tietty painotus. Se oli vähän kuin ennalta päätetty juttu, koska olen RRR:n perustajäsen ja eräänlainen Arin valmennuksellinen koekaniini ennen kuin iso ryhmä kutsuttiin koolle.
Markus, 52 vuotta, on ehtinyt liikkua lähes koko ikänsä. Hiihto ja juoksu tarttuivat penskana kotiväen painostuksesta lajivalikoimaan kuin itsestään. Samoin tennis kesäisin. Kuopiossa ei voinut välttyä jalkapallokärpäsen puremalta, ja veipä isä minut suunnistusharjoituksiinkin, jotta penska pysyisi poissa pahanteosta Inkilänmäeltä. Eihän siinä sitten omenavarkaisiin ehtinytkään.
Pidin hyvän tauon, noin kymmenen vuotta, mutta ikämiessarjassa päätin aloittaa kuntoliikunnan. Keväällä keksin, että kesän 1994 ohjelmassa on Jukolan viestin pitkän osuuden lisäksi maratonjuoksu. Huh, huh, nyt tiedän, että sadassa päivässä ei rakenneta hääviä maratonkuntoa, mutta Arin ohjein se meni läpi.
Maratonista sainkin hyvän kuntoliikuntalajin, lähinnä varman motivoijan. Jos syksyllä ilmoittautuu 42,195 kilometrin juoksuun, se kannattaa muistaa vuoden mittaan useampaankin kertaan. Lenkille lähtemiseen on siis ollut muitakin motiiveja kuin terveysliikunta. Maratonista ei tullut päälajiani, niin kuin ei mistään muustakaan lajista. Mutta viime kesänä sain yhden tasaluvun, kun juoksin 30. kerran täyden matkan.
Ja kun tapauksessani on ollut kyse juoksemisesta ilman suurempia tavoitteita, niin onpa maratonieni sarja ehjä. En ole keskeyttänyt kertaakaan, vaikka pari tuskaista reissua onkin sattunut kohdalle. Olen oppinut, että jos juoksu alkaa maistua pahalta, niin silloin voi hiljentää vauhtia. Tällä ajatuksella ei saa koskaan hääviä tulosta, mutta tunnustan, että olen ennätykseeni 3.39 kuitenkin tyytyväinen, vaikken minuutteja ole liikaa miettinytkään.
Juoksuun minulla on outo suhde. Kesällä, kun luonto on parhaimmillaan, en tiedä kuin yhden juoksua paremman harrastuksen eli suunnistuksen. Suunnistaminen rajoittuu oikeastaan kisoihin, joten siitä saa nauttia vain harvoin. Siksi vakiolenkkini Neulamäen ympäri, noin 15 kilometriä Särkiniemestä käsin, on aika mukavaa puuhaa. Ja kun treeniohjelma on itseni laatima, niin sen soveltaminen on helppoa. Viime kesän huippuhelteillä pujahdin pari kertaa Tervaruukin rannasta uimaan ennen kuin jatkoin viimeiset kuutisen kilometriä kotiin.
Eli eipä kuulosta tavoitteellisen urheilijan touhulta!
Mutta jos juoksemisesta haluaa etsiä itselleen vastapainon mihin tahansa ikävään asiaan, niin lääke on paras mahdollinen. Kuitenkin kun marraskuussa alkaa sataa lunta, niin olen ensimmäisenä kyttäämässä ennustettuja sademillimetrejä ja muuntamassa niitä lumisenttimetreiksi sekä arvioimassa hiihtomahdollisuuksia.
Muutun juoksuhörhöstä hiihtohulluksi kätevästi. Tilanteen kääntäminen toisin päin on keväällä hieman hankalaa, kun juoksukelit paranevat, koska niin käy hiihtosäillekin maaliskuussa ja joskus lähellä vappuakin. Olen vakuuttanut itselleni, että sydämeni ei tiedä, että rasitetaanko sitä juoksemalla, hiihtämällä tai jopa spinningtunneilla. Pääasia on liikkuminen. Sen seurauksena tulevat hyvätkin lisät, joita ovat ensi kesänä Tukholman, Tallinnan ja vielä pyhäinpäivänä New York City Marathon.
Ennätykseni maratonilla syntyi kymmenen vuotta sitten Wienissä toukokuun alkupuolella, enkä ehtinyt käydä hiihtokauden jälkeen kuin kolmesti jalkalenkillä. Tuorein jaloin mentiin silloin, mutta tämän yrittämistä en suosittele kenellekään. Vähän enemmän pitäisi juosta talvellakin… Mutta miksi ihmeessä menisin Kuopio-halliin kiertämään 336 metrin rataa huonoon ilmaan, kun koko latumaailma odottaa minua raittiissa ulkoilmassa?
Tätä ”ongelmaa” en ole pystynyt koskaan ratkaisemaan.
Ensi kesänä Tukholmassa ja Tallinnassa harjoitellaan, fiilistellään mukavia tapahtumia, mutta kaukainen päämääräni tällä kaudella on siis Amerikassa saakka. Kymmenien tuhansien juoksijoiden tapahtumassa ei paranneta ennätystä, mutta nautitaan todellisesta hörhöilystä. Minusta on lähes 500 euron osanottomaksun pulittaminen siitä, että saa juosta 24 mailia asvaltilla, on hörhöyden huippu. Karttulan mukavilla maanteillä sen saapi tehdä ilmaiseksikin, mutta kyllä juoksuhörhöydestä kannattaa joskus maksaa liikaakin.
Juoksuterveiset
Markus Karjalainen
RRR:n varapuheenjohtaja