Historiaa

 

RRR:n perustajajäsen, kunniapuheenjohtaja ja juoksija (maratoonAri) Ari Järveläinen kirjoitti oheisen henkilökohtaisen ja mielenkiintoisen tilityksen omasta juoksijanurastaan ja maratonharrastuksesta Kuopiossa. Siinä samalla tuli valotetuksi RRR:n syntyvaiheet ja yli kymmenvuotinen historia.

Nauttikaa lukemastanne !

 

RRR

2.38.22 kahden vuoden kovemmalla harjoittelulla, helposti. Tähän vielä lisää harjoittelua, niin aika on aivan erilainen vuoden päästä. Olkoonkin, että varsinkin harjoittelu määrä on ollut viime ajat kovalla tasolla. Viikkoannos 160-180 km ja ajoittain yli 200km. Itse juoksu oli leikkiä, ei minkäänlaisia vaikeuksia. Kun on kunnossa maratoninkin voi juosta helposti, siistiä. – Tällaisia mietteitä oli minulla vuonna 1994 syyskuussa kun ajelin vanhalla Volvo 144:lla Karttulan maratonilta voittopokaali takakontissa. – Ensi vuonna saavutukseni olisivat isompia. No niin tapahtuikin kun heinäkuussa 1995 syntyi Henri. Silloin juoksusaavutukset tuntuivatkin varsin vähäpätöisiltä tavoitteilta.

Juoksuinnostus oli syttynyt vuonna 1989 opiskellessani Tekussa. Lupaukseksi jäänyt lentopalloura oli takana ja edessä näytti häämöttävän insinöörin hommat. Kesätyökaverini Raimo Savola oli joskus juossut maratonin ja hän sai minutkin innostumaan maraton kokeilusta. Juoksuharjoittelu sopi opiskeluun kuin nenä päähän. En pystynyt lukemaan tehokkaasti kuin reilun tunnin, mutta kun heitti väliin vaikkapa tunnin lenkin, niin sen jälkeen jaksoi paahtaa tenttiin vielä toisen mokoman. Opiskelu Tekussa oli minulle muutenkin kuin olympiadi. Nuoruudessa kaikki muu oli mennyt opiskelun edelle ja varsinkin lukion läpäiseminen oli taidetta. Rima väpättää vieläkin. Kun pääsin Tekuun, niin oli selvää, että nyt katsottaisiin meneekö oppi päähän. Neljän vuoden totaalinen panostus opiskeluun ja insinöörin paperit toivat paikan teknilliseen korkeakouluun Otaniemeen. Vuonna 92 ei insinöörin töitä ollut ja jatko-opinnot olivat ainoa mahdollisuus. Takki tätä lajia oli kuitenkin tyhjänä ja Otaniemen reissu oli virhe. Pakkopullaa jaksoin syksyn ja sitten maitojunalla takaisin Kuopioon. Muutenkin tuntui silloin, että 4 vuotta oli mennyt hukkaan. Olin opiskellut alan joka ei kiinnostanut. Kun insinöörin töitä ei ollut, juoksu piti kiinni elämässä. Järveläisten geeneillä huonompiakin vaihtoehtoja olisi ollut. James Fixxin suuri juoksukirja (suosittelen) oli alkuvaiheen suurin innoittajani. Imin tietoa juoksusta kuin pesusieni ja juoksin. Puhumalla pääsin Pajulahden urheiluopistoon ja opiskelin liikunnanohjaajaksi. Opiskelujen loppuvaiheessa tammikuussa 1996 sain satunnaisia töitä Rauhalahdesta. Näissä töissä viihdyn ja tosiaankin viihdyn edelleen.

Maratonkoulun syntyyn vaikutti monet yhteensattumat. Tietysti minun innostus ja perehtyneisyys asiassa oli ratkaisevaa, mutta myös ratkaisevaa oli silloisen hotellin johtajan Tapio Nokkalan innostus maratonjuoksusta. Hän mahdollisti ja oli kannustamassa maraton ryhmän perustamista. Lisäksi lisäpontta ryhmän toimintaan antoi Savon Sanomien urheilutoimittaja Markus Karjalainen joka oli minun ohjeilla ensimmäisen maratoninsa selvittänyt. Ensimmäinen ryhmä saatiin ”puskaradio” mainonnalla kasaan ja siinä oli n.20 juoksusta kiinnostunutta. Rauhalahdesta mukana olivat Nokkalan lisäksi Sisko Maukonen ja Matti Ruuskanen. Myös heidän kiinnostus asiaan oli merkittävää. Kun ympärillä on riittävästi innostunutta porukkaa, niin se auttaa idean toteuttamisessa. Monet ideat ovat jääneet toteutumatta, kun vastustus on noussut vahvemmaksi kuin innostus. Tuloksellisesti menestynein Runneri taitaa olla edelleenkin Sisko, joka oli valmis kovaan harjoitteluun. Ryhmän tavoitteeksi asetettiin vuoden 1997 Tukholman maraton ja kaikki myös sen juoksivat. Kilpajuoksutalleja on Suomessa ollut iät, mutta jonkinlaista uraa uurtavaa työtä maratonkoulujen suhteen tehtiin. Havaitsin, että ryhmäläisillä oli melko vähän tietoa juoksemisesta. Onneksi kukaan ryhmäläisistä ei havainnut, että minulla oli aika vähän tietoa kuntoilijoiden valmentamisesta. Tieto sinänsä ei milloinkaan ratkaise lopputulosta. Nykyisin on joka asiasta liikakin tietoa joka saattaa haitata toimeen ryhtymisessä. Maratonjuoksijan oleellisin tieto on, että on juostava ja paljon. Mitä enemmän juoksee, sitä paremmaksi tulee. Tällä tiedolla kehitystä tapahtuu vuosia. Kun kehitys pysähtyy, on etsittävä muita keinoja, mielellään sallittuja.

Ei mittään hölökkeejiä ja likaista peliä

Kun ryhmä saatiin kasaan monet asiaan kuuluvat lieveilmiöt nostivat päätään. Yksi tällainen oli ryhmä nimen keksiminen. Yhden ehdon laitoin. Minä en sitten mittään hölökkeejiä vedä. Muuten saisivat ryhmäläiset nimen keksiä, minä en asiaan puuttuisi kun se ei sinänsä pahemmin kiinnostanutkaan. Olin niin kuin tämän asian yläpuolella. Kun sitten täydellisen nimen keksin, olin pulassa. Kuinka saataisiin nimiehdotus läpi. Tiedossa oli, että kaikki eivät pitäneet siitä, että hotelli saa ylimääräistä mainosta juoksuporukalla. En ainakaan voinut paljastaa, että nimi oli minun keksimä, joten sepitettiin, että vaimoni Elizabeth keksi nimen. Lisäksi perusteltiin, että Rauhalahdella tarkoitetaan koko aluetta, eikä pelkästään hotellia. Nimen ensimmäiseksi kerroin Nokkalalle, joka totesi, että sehän on kuin Rolls Royce. Jätkänkämpällä asiasta äänestettiin ja yksimielisyyteen päästiin. Tosin nimeen tuli lisäys. Silloin ryhmän nimeksi sovittiin Rauhalahti Road Runners – Kuopio-Finland.

Ensimmäinen erittäin räikeä oranssi puku oli onnistunut valinta, mistä myös taisteltiin.  Road Runnerssit kyllä erottuivat sunnuntain pitkällä lenkillään ja missä ikinä liikkuivatkaan.

Maratonkoulu sai pontta kun Savon Sanomissa seurattiin ryhmän harjoittelua ja edistymistä. Vuonna 1997 maratonkouluun saatiin n. 80 henkilöä.

Tukholman maraton

Vuoden 1998 Tukholman maratonille lähti 2 bussilastillista juoksijoita. Alkuvuosina nimenomaan Tukholman maraton oli se juttu mihin tähdättiin. Noina vuosina Tukholman maratonin johtajana toimi huippumaratoonari Ake Eriksson, joka myös voitti maratonin useamman kerran. Tuo yhtälö tuntui hienolta. Saisi työskennellä juoksun parissa ja vielä juoksu kulkisi. No juoksu kyllä työllisti minuakin, sillä 80 juoksijan testaaminen ja ohjeiden antaminen vei yhdeltä mieheltä käytännössä 2 kuukautta syksystä. Kun tämän työn teki varsinaisen työn lisäksi, niin väkisinkin omat lenkit lyhenivät. Silti vuonna 1998 keväästä olin elämäni kunnossa. Tukholmassa juoksin ajan 2.44.03 vaikka viimeisellä kympillä oli käveltävä ja pysähdeltävä vatsakrampin vuoksi. Jos joku juoksu on jäänyt harmittamaan, niin tämä. Vaikka oma juoksu ei mennyt nappiin, niin muuten matka oli hieno, niin kuin muutkin Tukholman maraton matkat. Oli hienoa edustaa näyttävää juoksuporukkaa Kuopiosta.

Järjestetäänpä maraton

 Hyvä idea toteuta se, oli Jouni Norosen kommentti kun ehdotin maratonin järjestämistä Sisu Veikkojen kokouksessa. Forssan suvi-ilta tapahtumassa oli n. 4000 osallistujaa. Pitäisi se ainakin 3000 saada Kuopioon. Tällaiset olivat visiot. Ei ollut kokemusta juoksun järjestämisestä, niin piti lähteä pienesti liikkeelle. Reitti, totta kai lähti Rauhalahdesta, mutta se ei ollut itsestään selvyys, että reitti vietäisiin kaupungin ydinkeskustan läpi. ”Mittee työ tuutta keskelle kaapunkia juoksemaan, mänkee urheilukentälle”, oli mieleenpainuvin kommentti kun kaupungin päättäjille ideaa esittelin. Perusteita löytyi tietysti vaikkapa Tukholmasta tai New Yorkista. Jos se siellä onnistuu, niin miksi helvetissä ei Kuopiossa. Mielestäni reitin vieminen keskelle kaupunkia oli merkittävin strateginen valinta tuolloin. Tämä takasi maratonin näkyvyyden kaupunkilaisille ja veikkaanpa, että nyt kun tapahtumasta on muodostunut perinne, reitin siirtämistä pois keskustasta vastustettaisiin. Monet suurkaupungit ylpeilevät legendaarisella maratonin sinisellä viivalla. Minäkin yritin saada lupaa kaupungilta viivan piirtämiseen. Hakemus tuli bumerangina takaisin, aiheuttaisi onnettomuuksia. Lupa saatiin kalkkiviivan piirtämiseen, kunhan välittömästi tapahtuman jälkeen viiva pyyhittäisiin pois. Niinpä useampana vuonna kaupunkilaiset saivat syyskuussa ihmetellä kun juoksin maratonia edeltävänä iltana ½ maratonin kalkkikärryä työntäen pitkin kaupunkia. Paavo Kosunen oli kalkkiauton kuskina. Sitä ihmettä ei kukaan nähnyt, että olisin ollut viivaa pyyhkimässä. Ristin vain käteni ja toivoin rankkasadetta tapahtuman jälkeen. Vuonna 2000 rankkasade pyyhki viivan pois juuri kun se oli saatu piirrettyä. Tämän seurauksena yksi juoksija eksyi maratonilla Särkiniemessä, ja kävi haukkumassa minut. Vuoden muistan siitä, kun aloitti valittamisen sillä, että pitäisi reitti olla saatana paremmin merkitty kun on SM maratonin esikisakin. Sama juoksija kävi vuosittain aina maratonkoulun alkuinfossa ja valitti korkeista maksuista. Ei liittynyt ikinä ryhmään, mutta kävi vakoilemassa mm. tekniikkaharjoituksia Kuopio hallissa.

Vuonna 1998 juostiin ensimmäinen Savusauna maraton

Osallistujia oli n.150. Seuraavina vuosina tapahtuma kasvoi maltillisesti, mutta kasvoi kumminkin. Maltillisen kasvun vuosina luotiin pohja massatapahtumalle. Vuonna 2000 nimeksi muuttui Rauhalahti Runs ja tuona vuonna kaikkiaan osallistujia oli jo n. 400. Tapahtumaa järjesti vuoteen 2000 saakka Sisu-Veikot. Olin ollut järjestämässä suuria yleisurheilukilpailuja SM hallikilpailusta aina yleisurheilumaaotteluun. Näihin verrattuna juoksukilpailun järjestäminen tuntui vasemman käden hommalta. Käytännössä kuitenkin loppukesä meni erilaisten asioiden selvittämisessä ja suurimpana työllistäjänä oli porukan saaminen hommiin. En ehkä osannut delegoida tarpeeksi, mutta ihmettelen edelleenkin niitä maratonin järjestäjiä jotka vielä itse juoksevat kisassa. Minulla tapahtuman jälkeen oli takki aina tyhjä. Maratonin järjestämisestä palautuminen kesti pitempään kuin maratonin juoksemisesta.

Rauhalahti Runs&Walks / SM maraton

Vuonna 2001 saatiin järjestettäväksi SM maraton jossa toimin kilpailun johtajana. Tapahtuman päävastuu oli siirtynyt Pohjois-Savon liikunnalle ja Minna Pitkäsen idea oli ottaa kävelijät mukaan tapahtumaan. Tämä oli loistoidea. Näin tehtiin osallistumiskynnys matalammaksi ja kävelijöitä olikin yli 1000. Kävelijöiden suuri määrä yllätti meidät ja tämä aiheutti päänvaivaa SM maratonin järjestämiseen. Ilman ”purinaa” emme selvinneet siitä, että SM maratonin juoksijat joutuivat väistelemään kävelijöitä. Kokonaisuutena kuitenkin onnistuttiin loistavasti ja Road Runnerssit olivat hyvin talkoissa mukana. Ennen kaikkea vuosi 2001 oli päänavaus alkuperäisen vision toteutumiselle. Myöhempinä vuosina kävelijät ovat siirtyneet juoksupuolelle. Jokunen nykyinen Runnerikin on aloittanut juoksuharrastuksensa kävelemällä ensin ½ maratonin.

Kuopio maraton

Vuonna 2002 tapahtuman nimi muuttui Kuopio maratoniksi ja vielä toimin ratamestarina ja vastasin liikennejärjestelyistä. Tapahtuma oli kehittynyt hienoksi massatapahtumaksi ja ajattelin, että on parempi etten jää jarruksi. Muutenkin 5 kesää riitti uhraukseksi tähän tapahtumaan. Vaikka pomminvarmasti omat juoksut kärsivät, oli hyvin antoisaa olla lähtöviivan toisella puolella. Pääsääntöisesti kokemukset olivat myönteisiä, mutta aina turhalta tuntuvaa valitustakin tuli. Näissä hommissa ei saisi milloinkaan provosoitua. Ainakin kerran tähän kuitenkin sorruin. Yläsavolaisen juoksijan puoliso tuli valittamaan. Heillä oli kaikki mennyt pieleen jo Iisalmesta lähtien kun siellä ei ollut opasteita Kuopioon, juomahuolto ei pelannut, saunassa oli ruuhkaa, palkinto ei ollut mieleinen jne. Lopuksi rouva totesi, että järjestelyt ovat niin perseestä, etteivät he koskaan enää tule tänne. Silloin minun oli ihan pakko todeta, että toivottavasti muistat pitää lupauksesi. Tulivat seuraavanakin vuonna.

Road Runnersseista maratonkouluun

Alkuvuodet Road Runners toiminnassa olivat hyvin intensiivisiä. Viiden vuoden jälkeen tuntui, että sellaista uutta annettavaa ei enää ollut, että minun kannattaisi sitä enää yksin jatkaa. Onneksi innokkaita puuhaihmisiä on löytynyt ja Road Runnerssit toimivat edelleenkin viriilisti. Taitaa olla lähinnä Merja Korhosen ansiota, että RRR ei jäänyt pölyttymään pelkästään historian kirjoihin. Vuonna 2002 varsinainen maratonkoulutoiminta siirtyi Pohjois-Savon liikunnalle, jolla on resursseja ja intressiä toimintaa pyörittää. Olen edelleenkin ollut yksi valmentajista, mutta nyt vastuu on jakautunut paljon laajemmalle porukalle ja homma ei tunnu mitenkään stressaavan. Vuodesta 2003 lähtien voi joku muu kirjoittaa sekä Rauhalahti Road Runnerssien-, että Kuopio maratonin historiaa. Kuopio maratonin järjestelyistä toki voi minut edelleenkin käydä kehumassa ja sen RRR- vuoden maineteko pytyn aion jatkossakin jakaa.

Vuoden Runneri

Kysyin kerran lentopallokaveriltani. Aikooko hän vielä pelaamista jatkaa? Hän vastasi, että joo kyllähän tuota tuli saunaillassa käytyä uhoamassa. Osuvasti sanottu ja tämä siirtyi vuoden Runnerin valintaperusteeksi. Eli ensimmäisenä vuonna sen sai paras uhous joka oli Juha Poutasen uhous ottaa kuvia juoksun aikana. Juha oli ensimmäisessä vuoden 1996 ryhmässä. Tuli ensimmäiselle luennolle ottamaan lehteen kuvia ja innostui niin, että ilmoittautui itsekin mukaan.  Nyt tuo jakoperuste on muuttunut vuosittain. Edelleenkin tarkoitus on muistuttaa siitä, että näinkin vakavassa harrastuksessa olisi syytä pitää pieni pilke silmäkulmassa. Millään juoksutuloksilla pyttyä ei saa. Tämän on tarkoitus kuvastaa myös sitä, että jokainen Runneri on yhtä arvokas tuloksesta riippumatta. Pytty jaetaan aina pikkujoulussa ja sellaiselle henkilölle joka on paikalla. Näin muutama henkilö sen on jo menettänyt, kun etukäteen olen vähän miettinyt jotakin hyvää urotekoa, mutta kyseinen henkilö ei olekaan päässyt pikkujouluun. Tämä juontaa juurensa siitä, kun maratonia järjestäessäni kypsyin jokavuotisiin palkintojen lähettämisiin postissa, kun juoksijat eivät vaivautuneet palkintojenjakoon.

Uusi juoksijan kevät 2003

Alun perin innostuin palavasti juoksuun, en niinkään valmentamiseen, enkä tapahtumien järjestämiseen. Intohimo juoksuun on yhä tallella. Niinpä, ihmettelin, olinko tosiaan päässyt siihen asemaan, että voin osallistua juoksijana tapahtumaan? Näin oli vuonna 2003 ja Tiilikaisen Matin valmentamana valmistautuminen onnistui loistavasti. Lisäksi, maratonia edeltävänä torstaina tippui kylpylän katto klo 8.55 ja minun olisi pitänyt aloittaa vesijumpan ohjaaminen klo 9.00. Jos kattokannattimet olisivat kestäneet 5 minuuttia pitempään, niin todennäköisesti en ikinä olisi päässyt juoksemaan omassa maratonissa. Näin sen silloin ajattelin ja tämä antoi vielä lisämausteen vuoden 2003 Kuopio maratonilleni. Päätin ainoastaan nauttia juoksusta kun se oli vielä mahdollista. Heitin jopa kellon pois ranteesta, ettei se pilaisi juoksunautintoa (suosittelen). Juoksu onnistuikin nappiin. Tuttuja tuntui olevan joka paikassa. Aika 2.42.15 ja toinen sija, Ihalaisen Aulikselle en mahtanut mitään mutta hän oli parempi ja sillä siisti.

Ja syksy

Asunnon vaihto aiheutti vuonna 2004 sellaisen stressin, että juoksuhalut katosivat tyystin. Jonkun verran kävin lenkillä, mutta into oli hukassa. Todella karmea ajanjakso, ja toivon, ettei vastaavanlaista enää tulisi. Yritin hieman syksyn maratonille reenata, mutta stressistä johtuva immuniteetin heikkeneminen aiheutti sairastumisen (varvastulehdus) ja olinkin siinä tilanteessa, ettei minulla ollut minkäänlaista roolia Kuopio maratonilla. Kävin kyllä seuraamassa tapahtuman, mutta masennus vain paheni. Sinänsä jälkeenpäin mitättömän tuntuiset asiat saivat valtavan merkityksen ja hetken olin tilanteessa josta ulospääsyä ei tuntunut olevan. Sinä vuonna juoksin ainoastaan Itsenäisyysmaratonin. Säilyipähän taiteilijanimi.

Sitten kesä

Kun asiat järjestyivät, niin into juoksemiseenkin palautui. Juoksu-urani kohokohta (tähän mennessä) olikin vuoden 2005 Kuopio maraton, vaikka se ei mitenkään nappijuoksu ollutkaan. Olin joskus ajatellut, että nimenomaan tämä maraton olisi mukava voittaa. Sydän löi muustakin kuin rasituksesta kun sitten nousin Rauhalahden mäkeä ylös ja tiesin voittavani. Haaveilla on taipumus joskus toteutua. Kaikkien haaveiden ei pidäkään toteutua. Haaveeni oli ollut tehdä Ake Erikssonit ja nyt se tuli tehtyä, vaikkakin eri tasolla. Bonus tuli seuraavana aamuna kun Savon Sanomat ilmestyi. Juoksustani oli lähes sivun juttu. Kyllä hävetti, mutta tallessahan se juttu on. Hyvä meriitti Kuopion turhin julkkis kisaan. Tämän jälkeen vielä 2006 olin toinen, 2007 voitin ja 2008 jälleen toinen. Joten jos viisi ensimmäistä vuotta tuntuivat uhraukselta, niin viitenä vuotena olen jo päässyt nauttimaan Kuopio maratonin ilmapiiristä juoksijan näkökulmasta. Osallistuja määrä tapahtumassa on noussut lähelle sitä 3000 ja juoksuinnostus yleisesti Kuopiossa on dramaattisesti lisääntynyt reilussa kymmenessä vuodessa. Tähän on tietysti vaikuttanut yleinen maratonbuumi mutta myös Road Runnerssien tahdittama innostus kaupungissa.

Mitä tuo talvi?  

Tämä kirjoitus on osaltaan tehty palauttelemaan mieleen maraton juoksun lähihistoriaa Kuopiossa, yhdestä näkövinkkelistä. Kehumisen puolelle meni. Tämä ei ole minulle mitenkään vierasta. Pohjois-Savon liikunnasta tiedusteltiin, olisinko edelleen halukas jatkamaan maratonkoulu valmentajana, niin totesin, että voinhan minä ainakin siellä infossa käydä itseni kehumassa.

Maratonjuoksussa(kin) jokainen voi rakentaa itselleen sankaritarinan. Siinä on odotusta, nousua, laskua, epätoivoa, taistelua ja vaikkapa periksi antamista. Milloin mitenkin, mutta vaikeuksien voittamisesta saa aina tyydytyksen josta voi ja pitääkin ylpeillä. Raaka laji juoksu on siinä mielessä, että tulos on niin selkeästi vertailtavissa. Selitellä voi, mutta tulos lopulta kertoo paikkasi ja jokaiselle paikka löytyy.

Minunkin tulokset varmaan herättävät monissa kunnioitusta, mutta paljon on niitä jotka ovat sitä mieltä, että noilla tuloksilla olisi parempi olla hiljaa. 70 luvulla tehtiin heinäpellolla päivä töitä ja illalla juostiin maraton alle 2.30. Ja tähän pystyivät kaikki terveet miehet.

Ihmiset saavat tilanteessa kuin tilanteessa valtataistelun aikaiseksi. Juoksussa on helppo ratkaista nokkimisjärjestys. Mitataan matka ja juostaan. Kumpi juoksee nopeammin, on parempi.

Pettymykseltä välttyy, kun asettaa tavoitteensa realistiseksi ja näin ainakin välillä saavuttaa tavoitteensa. Aina tavoitetta ei pidäkään saavuttaa. Jokainen jaksaa olla innostunut niin pitkään kun tulokset paranevat. Todellinen luonne punnitaan siinä vaiheessa kun tulokset huononevat ja näinhän tuppaa veteraanille käymään.  Itselläni tuo ennätys ei ole niin hyvä, etteikö se voisi olla parannettavissa vaikka ikää on jo 45. Tietoa on riittävästi miten se onnistuisi. Oleellinen tieto on, että töitä olisi tehtävä hirvittävästi ja saatava myös muu elämä tukemaan juoksua ja tähän olisi saatava riittävä pitkäjänteisyys. Se on eri asia tuleeko ennätykseen tarvittava työ koskaan tehtyä. Ja vaikka työ tulisikin tehtyä onnistuuko itse juoksu? Tässä on urheilun viehättävyys. Lopputulosta ei tiedä kuin vasta maalissa. Sekin jää arvailujen varaan, olisiko lopputulos ollut erilainen toisenlaisella valmistautumisella?

Parhaat juoksuni olen juossut kun tiedon kanavoimisessa on ollut toinen henkilö. Ennätykseni juoksin kun olin oivaltanut rentouden merkityksen Erkki Turusen opastuksella. Toiseksi paras tulos tuli Tiilikaisen Matin ohjeilla. Kovia tavoitteita kannattaa ottaa jos tykkää matkalla olosta. Tavoitteen saavuttaminen on vain hetki, matkalla olo kestää pitkään.

Olympiavoiton tavoittelemisen olen jo lopettanut, hopeakin kelpaisi.

 

Kuopiossa

Taantuman, mutta vain taloudellisen taantuman kynnyksellä 11.12.2008

MaratoonAri