Lehdistötiedote                                                                                                           Kuopio 16.9.2013

 

Kansa kävelee ja hölkkää Valkeisenlammen ympäri jo kuudennen kerran

 

Pohjois-Savossa sekä koko maassa järjestetään syyskuun lopulla jo kuudennen kerran Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen rauhanpäivän (21.9.) kunniaksi Kansa kävelee -tapahtuma. Sen rinnalla on Kuopiossa jälleen Kansa hölkkää -juoksu. Kummatkin tapahtumat ovat Kuopiossa 22. syyskuuta klo 12-15 Sotaveteraanimuseolla ja Valkeisenlammen ympärillä.

 

Kansa kävelee -tempaus on Maailman Veteraanijärjestöjen aloitteesta vuodesta 2008 alkaen järjestetty liikuntatapahtuma ympäri maapalloa. Nykyisin se toteutetaan jo yli 80 valtiossa.

Suomessa suojelijana on Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö. Valtakunnallinen päätapahtuma on Salossa. Tapahtumien sisällöt vaihtelevat paikkakunnittain.

 

Valkeisenlammen ympäri kulkevan kävely- ja hölkkälenkin lisäksi ohjelmassa on monia oheistapahtumia, musiikkia ja leikkimielisiä kilpailuja. Myös ikääntyneille, liikuntavammaisille ja perheille löytyy vaihtoehtoja. Tarjolla on soppakanuunasta hernekeittoa, mehua sekä sotilaskodin antimia, verenpaineen- ja kolesterolinmittausta sekä ilmainen tutustuminen sotaveteraanimuseoon, kertoo tilaisuuden pääkoordinaattori Tuomas Oinonen Pohjois-Savon Rauhanturvaajista. 

 

Hänen mukaansa Pohjois-Savo ja erityisesti Kuopio on ollut tapahtumassa useana vuotena Suomen aktiivisinta aluetta. -Viime vuonna ylsimme Pohjois-Savossa yli 12 500 osallistujaan kymmenellä paikkakunnilla koululaiset mukaan lukien. Tänä vuonna tavoitteena on saada 15 000 ulkoilijaa liikkeelle. Veteraanit toivovat erityisesti perheitä ja koululaisia liikkumaan kanssaan. Koululaiset voivat suorittaa osuutensa myös oppilaitostensa liikuntapäivinä, toteaa Oinonen.

 

Rauhanhölkän järjestää kestävyysjuoksuseura Rauhalahti Road Runners (RRR). Ei-kilpailullinen ja vapaavauhtinen sekä -kestoinen hölkkä starttaa Valkeisenlammen Alavan kirkon eteläpuoleisesta päädystä klo 13. Rauhankävelijät kiertävät lampea ennen juoksijoita klo 12 alkaen yhteislähdöllä sotaveteraanimuseon edestä. Viime vuoden perusteella kävelijöitä ja hölkkääjiä liikkunee 1,4 km:n lampikierroksella ainakin 600–1000 henkilöä.

 

Rauhalahti Road Runners haastaa parisataa jäsentään ja kuopiolaiset urheiluseurat sekä muutkin kuntoilijat rauhan puolesta terveysliikunnan pariin. Osallistujat saavat pirteän mielen ja raittiin ilman lisäksi muistopinssin suorituksestaan.

 

Tapahtumien järjestelyihin osallistuu useita kansalaisjärjestöjä, mm. kaikki valtakunnalliset veteraanijärjestöt, Veteraanivastuu ry sekä Suomen Rauhanturvaajaliitto.

 

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätietoa antavat:


Suomen Rauhanturvaajaliiton koulutuspäällikkö Heikki Pietilä, p. 040 5345 696, email: heikki.pietila@rauhanturvaajaliitto.fi, Kuopion koordinaattori Tuomas Oinonen, p. 044 5180 937, tuomas.oinonen@josset.fi sekä Rauhalahti Road Runnersin vastuuhenkilöt Marjatta Räsänen, p. 0400 124 897, marjatta.rasanen1@gmail.com ja Ilpo Lommi, ilpo.lommi@dnainternet.net, p. 0440 675949.

 

 

 

 

MENOT- ja MINNE MENNÄ TÄNÄÄN –tapahtumapalstalle:

 

 

Kansainvälinen rauhankävely ja -hölkkätapahtuma sunnuntaina 22.9. klo 12–15 Kävelyn yhteislähtö Kuopion Sotaveteraanimuseolta klo 12 (Tulliportinkatu 37 D) ja Rauhanhölkän startti klo 13 Valkeisenlammen eteläpäästä.

 

 

 

Liikunnallisin terveisin

 

Rauhankävelyn ja -hölkän tiedottajat:
Ilpo Lommi, p. 0440 675949, ilpo.lommi@dnainternet.net

Jarmo Seppälä, p. 0440 585 989, jarmo.seppala@pp2.inet.fi