Naisten toiseksi paras maratonaika Suomessa 2011

Pia Ross juoksi Barcelonan maratonilla ennätykseensä 3.07,35

 

Rauhalahti Road Runnersin Pia Ross juoksi Barcelonan maratonilla Suomen naisten vuoden toiseksi parhaan ajan ja ennätyksensä 3.07,35. Edellä on vain parin vuoden takainen SM-hopeamitalisti Minna Kainlauri Dubain maratonilla vastikään juoksemallaan hieman alle 2.59:n ajalla. Pia Ross oli myös paras suomalainen 15 000 juoksijan maratonilla ja sijoittui omassa N35-sarjassaan viidenneksi sekä naisten yleiskilpailussa 13:nneksi.

 

Viime syksynä Pia Ross paransi Pieksämäellä Osmon superhölkässä ennätystään hieman päälle 3.11:een alittaen sillä maratonin A-tulosrajan sekä lunastaen paikan SM-maratonille. Nyt ennätys parani vuoden ensimmäisessä kisastartissa neljällä minuutilla.

 

Pia sekä hänen valmentajansa Kari Risto olivat erittäin tyytyväisiä onnistuneeseen ja tavoitteen mukaan menneeseen juoksuun. Vauhdinjakoon molemmat olivat tyytyväisiä, vaikka vauhti loppua kohden hidastuikin. Pia aloitti tyypilliseen tapaansa lujaa. Puolimaratonin väliaika 1.30,26 oli jopa Pian henkilökohtainen ennätys puolikkaalla. Kuitenkin toisen puolikkaan vauhti putosi vain runsaat seitsemän minuuttia.

 

30 km:n kohdalla Pia oli vielä 3.05:n loppuajan vauhdissa mutta sen jälkeen tahti hitusen hiipui. Loppukilometreillä hän pystyi taas kiristämään niin, että ylsi parhaaksi suomalaiseksi vajaa puoli minuuttia ennen seuraavaksi parasta Susanna Raitamäkeä. Juoksukeli Barcelonassa oli hyvä, kymmenkunta astetta lämpöä.

 

Pia ja Kari Risto pitivät ennätyksen avaimena mm. tehostetulla luisteluhiihdolla parantunutta vauhtikestävyyttä.  -Myös tärkeimmät juoksuharjoitukset on tehty talvella selvästi viimevuotista kovemmilla vauhdeilla ja tehoilla. Testit olivat osoittaneet, että Pian syke oli lähes kymmenen alempana kuin vuosi sitten samoissa kilpailuvauhdeissa. Hapenottokyvyn parantuminen on selkeää, totesi Kari Risto.

 

 

Minnalla hyvä maratonuran avaus

 

Pian kanssa Barcelonassa juoksi uransa ensimmäisen maratonin RRR:n Minna Nokka-Vanhanen. Hän kellotti oivallisesti 3.38,07. Viime kaudella Minna juoksi puolimaratonin 1.30:n pintaan, mikä lupaili jo hyviä kokonaisenkin aikoja. Kari Riston mukaan on odotettavissa, että Minna parantaa piankin maratonaikansa selkeästi alle 3.30:n.